Maailman johtava valaistuksen asiantuntija Signify on kehittänyt MultiSensor-teknologiaan perustuvan ratkaisun, jonka avulla katuvalaisimien toimintaa voidaan säädellä liikennetilanteen mukaan. Teknologian ansiosta kaupungit voivat saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkönkulutuksessa ja vastata samalla toiveisiin valosaasteen vähentämisestä.
Signifyn uuden innovaation ansiosta kaupungit pystyvät liike- ja hämärätunnistimien avulla reaaliaikaisesti seuraamaan katuvalaisimien ympärillä olevaa liikennettä ja säätelemään automatisoidusti valaistuksen kirkkautta tilanteen mukaan.
Piia Hänninen
Signify Finland Oy:n maajohtaja
Turvallisuuden ja energiansäästön lisäksi uuden sensoriteknologian avulla voidaan hillitä kaupungeille tyypillistä valosaastetta. Liiallinen keinovalo on ongelma, koska sillä voi olla vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön.
“Valaistus on kiistatta merkittävä turvallisuutta lisäävä tekijä pimeään aikaan, mutta tarpeetonta tai turhan kirkasta valaistusta tulisi välttää. Haluamme auttaa kaupunkeja kehittämään ympäristön ja ihmisten kannalta nykyistä parempia valaistusratkaisuja”, Hänninen sanoo.
Liikkeentunnistuksen lisäksi uudella MultiSensorilla voidaan mitata myös ympäristön lämpötiloja ja melutasoja. Kallistus- ja törmäysanturien ansiosta kaupunki saa myös automaattisesti tiedon, jos joku esimerkiksi törmää autolla katuvalaisimeen.
“Kaikki sensorien tuottama data on kaupungin viranomaisten ulottuvilla yhden liittymän kautta. Tieto auttaa paitsi kaupunkisuunnittelussa, myös kaupunkilaisten viihtyvyyden ja terveyden edistämisessä”, Hänninen toteaa.
Multisensorilla on pitkä 100 000 tunnin käyttöikä, ja se on iskunkestävä (IK08) sekä pöly- ja vesitiivis (IP66). Multisensori voidaan asentaa Zhaga-D4i-sertifioituihin ulkovalaisimiin jopa 4–12 metrin korkeuteen.
Anne-Cathrine Tjørnehøj
Signify Nordics, PR Manager
Tel: +45 40330806
Signify (Euronext: LIGHT) on maailman johtava kuluttaja- ja ammattivalaistuksen asiantuntija. Kattavasta valikoimastamme löytyy laadukkaat tuotteet, älykkäät järjestelmät ja palvelut monilta huippubrändeiltä, kuten Signifylta, Philipsiltä, Philips Huelta, Signify Interactilta, Signify Dynalitelta, Color Kineticsiltä ja monilta muilta. Tavoitteenamme on osoittaa, kuinka suuri merkitys valolla on ja kuinka se auttaa luomaan parempaa maailmaa. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 5,8 miljardia euroa, meillä oli noin 27 000 työntekijää ja toimintaa yli 70 markkinassa. Olemme mukana Dow Jones Sustainability World Index ‑indeksissä ja meillä on EcoVadis Platinum ‑luokitus.
Ajankohtaiset uutiset Signifyltä löytyvät verkkosivuiltamme sekä LinkedInistä ja Instagramista. Sijoittajille suunnattu tieto löytyy Investor Relations ‑sivulta.
