Ehdotukset

    Uusi Philips Hue Motion Sensor -liikkeentunnistin: ohjaa valoja liikkeellä


    Kodin valaistuksen värin ja voimakkuuden säätäminen äänen avulla on ollut jo pitkään mahdollista. Nyt Philips Lighting kehittää valaistuksen säätömahdollisuuksia vieläkin joustavammiksi. Philips Hue -tuoteperheen uusin jäsen, Hue Motion Sensor, on liikkeentunnistin, jonka avulla on mahdollista hallita kodin sisävalaistusta liikkeellä sekä valaisimeen yhteensopivalla Philips Hue -sovelluksella.

    August 29, 2016

    Liikkeentunnistimien käyttö on tuttua ulkovalaistuksessa. Ajotien tai terassin valot syttyvät automaattisesti havaitessaan liikettä. Nyt sama toiminto on saatavilla myös kodin sisätiloihin.

    Akulla toimiva Hue Motion -liikkeentunnistin voidaan sijoittaa esimerkiksi hyllylle, kattoon tai seinään, jotta sen on helppo tallentaa kaikki liikkeet huoneessa.

     

    – Kodin valaisemiseen tarvitaan siis enää oma fyysinen läsnäolo. Enää ei tarvita mobiililaitteita valaistuksen asentamiseen etänä. Sensorit aktivoituvat alle sekunnissa havaittuaan läsnäolosi ja sytyttävät valon huoneeseen, kertoo Philips Lightingin tuotepäällikkö Andreas Bahnsen.

     

    Ennennäkemätön älykäs sensori

     

    Hue Motion Sensorissa on muita markkinoilla olevia antureita enemmän toimintoja. Siksi se on joustavampi ja kätevämpi kotona.

     

    – Anturia voisi kutsua älykkääksi. Siinä on useita valotoimintoja, jotka voi asentaa tuomaan esimerkiksi pehmeää valoa illalla ja voimakkaampaa päivällä, käyttäjän omien toiveiden mukaisesti, Andreas Bahnsen kuvailee.

     

    Hue Motion Sensor auttaa myös pienentämään sähkölaskua. Valo syttyy vain silloin, kun huoneessa ei ole tarpeeksi päivänvaloa. Anturi on yhteensopiva kaikkien Hue-tuotteiden kanssa ja se voidaan liittää Hue-sovellukseen kuten sarjan muutkin tuotteet. Toimintaa ohjataan Hue Bridgen kautta.

     

    Kolme uutta jäsentä Hue-tuoteperheeseen

     

    Hue Motion Sensor ei ole ainoa uutuus Philipsin suositussa Hue-tuotesarjassa. Toinen kolmesta uutuustuotteesta on Philips Hue spottilamppu GU10-kannalla. Philips Hue White and Color Ambiance puolestaan tulevat päivitettyinä versioina parannetuin sinisen ja vihreän värien taajuuksin. Lisäksi Philips Lighting on lanseerannut Philips Hue White Ambiancen kanssa integroidun lampun. Siihen voidaan asettaa kaikki valkoisen valon sävyt – kylmästä päivänvalosta lämpimään iltavalaistukseen. Valon mukana toimitetaan langaton himmennin neljällä vakioasetuksella: rentouttava sävy, lukuvalo, keskittymistä edistävä sävy ja energisoiva sävy.

     

    Uudet Hue-tuotteet tulevat myyntiin syksyllä 2016.

    Philips Hue Motion Sensorin suositushinta: 39,95 euroa

    Lisätietoja:

    Katrine Jacobsen, Help PR

    + 45 5325 2709

     

    Tietoja Philips Lightingista

    Philips Lighting kuuluu Royal Philips -konserniin (NYSE: PHG, AEX: PHIA), ja on globaali toimija valaistuksen alalla. Ymmärryksemme valon positiivisista vaikutuksista ihmisten hyvinvointiin sekä korkeatasoinen tekninen osaamisemme mahdollistavat uudet digitaaliset valaistusinnovaatiot. Innovaatiomme luovat arvoa asiakkaillemme, tarjoavat rikkaita käyttäjäkokemuksia ja parantavat elämänlaatua. Toimimme sekä kuluttuja- että ammattivalaistusmarkkinoilla, ja myymme enemmän energiatehokasta LED-valaistusta kuin mikään muu yhtiö. Olemme markkinajohtaja älykkäiden valaistusjärjestelmien ja -palveluiden saralla, ja hyödynnämme esineiden internetiä kotien ja julkisten tilojen valaistuksessa. Vuonna 2015 myyntimme oli 7,4 miljardia euroa ja työllistimme 33 000 ihmistä ympäri maailman.